3.2.2013

Pipa juoksee

Tänään meidän piti juosta agilitykisoissa pari starttia mutta Pipa päätti toisin. Juoksut alkoivat juuri ennen kisoja.

Perjantaina vielä käytän Pipan vielä varmuuden vuoksi silmäpeilauksessa koska iskä Tompalla, 11-v., todettiin juuri molemmissa silmissä kortikaalinen katarakta eli linssin kuorikerroksen kaihi.  Onneksi se ei ainakaan vielä haittaa Tompan menoa millään lailla! Tutkimuksessa oli näkynyt sahalaitainen, kärrynpyörän näköinen kuvio joka viittaisi alkavaan kaihiin.  Katarakta on autosomaalisesti resessiivinen eli periytyvyys ei kytkeydy sukupuoleen ja on perimässä väistyvä, tulee yksilössä esiin silloin kun molemmilla vanhemmilla on perintötekijä perimässään. Koska Alman (Pipan emän) tai Keikon (Pipan sulhon)  puolella ei kellään ole todettu ko. silmäsairautta, emme muuta astutussuunnitelmia. Asiaa on selvitetty erittäin monelta asiantuntijalta ja kukaan ei ole pitänyt Tompan tulosta huolestuttavana.

Eli n. parin viikon päästä on nuorenparin ekat treffit. :)

2 kommenttia: