27.5.2013

Vauhti kiihtyy :)

Pennut ovat jo yli 5-viikkosia. Molemmat voivat erittäin hyvin. Pipa imettää niitä edelleenkin joitakin kertoja päivässä vaikka kiiteätä ruokaakin ovat syöneet jo pari viikkoa, hyvällä ruokahalulla!


 
 
Leikit muuttuvat yhä vauhdikkaammiksi ja äänekkäämmiksi. Varsinkin pihalla on tosi kiva kirmata!




Ja kun vauhti kiihtyy, nousee korvatkin jo vähän pystympään :) Ulkona pennut ovat innokkaasti perehtyneet puutarhan hoitoon. Erityisesti pensaiden juurien esiin kaivaminen on mieleistä puuhaa! Saapa nähdä, onko pihassa yhtään elävää pensasta muutaman viikon kuluttua :)

Viikonloppuna käytiin ensimmäistä kertaa autoajelulla. Piipahdettiin ensin Niihamassa ja sitten kurvattiin Raholaan sukulaisiin. Siellä päästiin testaamaan hissiäkin. Tosi reippaita olivat molemmat. Autossa ensin vikisivät muutaman minuutin mutta nukkuivat sitten loppumatkan sikeästi.


12.5.2013

Nyt jo yli 3-viikkoisia!

Pennut ovat noin 5-kertaistaneet (!) syntymäpainonsa eli maitoa todellakin riittää yllinkyllin sisaruksille. Ilmeisesti siksi molempien vatsat olivat löysällä muutaman päivän mutta se ei onneksi haitannut niiden menoa. Pennut osaavat jo kakata ja pissata itse. Pipa onneksi vielä pitää aika hyvin huolta pentuhuoneen siisteydestä.






Molemmille on puhjennut jo pienet ja terävät hampaat kauniiseen rivistöön. Pennut leikkivät yhä enemmän ihmisten ja lelujen kanssa. Pipa leikittää niitä myös mielellään: "puree" ja "lyö" tassullaan. Pennut osaavat myös "tapella" keskenään ja välillä pitävät sellaista meteliä, että mamman pitää rynnätä paikalle selvittelemään tilannetta :) Pennut kiipeilevät jo aika ketterästi: pentulaatikosta ulos tai ihmisen syliin! Uloskin ne ovat päässeet piipahtamaan hetkeksi.

 

2.5.2013

Sisarukset jo 2 viikon ikäisiä

Pennut täyttivät tänään kaksi viikkoa. Molempien paino nousee tasaista tahtia. Tyttö painaa nyt 1160 g ja poika 1320 g. Molemmat ovat alkaneet jo kiipeillä pentulaatikossa turvalaudan päälle mutta vielä eivät ole päässeet sieltä omin avuin ulos asti.
Ne myös jo leikkivät vähän keskenään eli murisevat ja kiipeilevät toistensa päällä. Laitoin tänään laatikkoon vähän leluja ja niitä tutkittiin innolla, ja kiipeiltiin niidenkin päällä.Kävely sujuu päivä päivältä vakaammin. Pennut ovat alkaneet nauttia ihmisen seurasta ja silittelystä. Mutta suurin osa ajasta menee tietysti syödessä ja nukkuessa.


 
 




Pipa hoivaa vauvojaan edelleen hienosti, maitoa riittää ja pennut pysyvät puhtaina. Vähän se välillä ihmettelee pentujen äänenavausharjoituksia mutta toisinaan nukkuu laatikossa sikeästi vaikka pennut melskaavat vieressä.




Pentulaatikossa on toinenkin koiranpentu :)

Vappuaaton kunniaksi poikakin raotteli jo molempia silmiään. Se reenasi kovasti myös kävelyä ja vähän kiipeilyäkin.:)