18.8.2012

Kuttukuussa paimenessa



Elokuun puolivälissä päästiin taas Kuttukuuhun Vehmersalmelle paimentamaan Sinikan oppiin.


Porukassa oli meidän ahmakulmalaisten lisäksi melekosia ja muitakin kelpieiä, ja jopa yksi bc:). Meidän koirista mukaan pääsivät Ama ja Pipa. Ekana vähän muistuteltiin pyöröhäkissä mieliin, mistä oikein on kyse. Tässä Ama hommissa.



Ja sitten siirryttiinkin jo isompaan aitaukseen isomman lauman pariin. Tässä Pipan tyylinäyte.



Sunnuntaina oli aivan huippua kun päästiin viemään metsään noin 50-60 lampaan lauman, mukana myös pienet karitsakolmoset:). Meitä oli kaksi kokematonta ohjaajaa ja kolme kokematonta paimenkoiraa. Onneksi talon väkeä lähti mukaan yksi bc:). Koko lauma saatiin metsästä myös takaisin kotiin vatsat täysinä.




Sunnuntaina vielä testattiin kuinka paimennuksen esitesti (?) sujuu aitauksessa. Lampaita kuljetettiin porttien välistä ja niiden ympäri, lauma häkitettiin ja otettiin pois häkistä. Ihmeen hienosti sujui! Tässä Tinka radalla. Tinka kuulemma on sen tyyppinen koira, joka "laskee" lampaita. Sillä paimennus näytti jo ihan oikealta paimentamiselta: rauhallista ja tehokasta! Taas tuli todistettua että paimennustaipumus on hyvin säilynyt autraliankelpieilä. Lisää kuvia löytyy Ahmakulman kuva-albumista, linkki tuossa oikeassa reunassa.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti